Krookanlahden retkiluistelurata on avattu

PÄIVITYS 23.2.2021. KROOKANLAHDEN RETKILUISTELURATA ON TOISTAISEKSI SULJETTU. Radalle on syntynyt avantopaikka. Jäällä liikkujia muistutetaan, että olosuhteet voivat muuttua nopeasti ja jäällä liikutaan aina omalla vastuulla. Tilannetta seurataan ja ilmoitamme, mikäli rata saadaan myöhemmin uudelleen auki.

—————————

Reitti kulkee Krookanlahden ympäri ja on pituudeltaan noin 5,4 km. Väliltä löytyy myös oikoreittejä. Radan lähtöpaikat ovat Krookan vierassatamassa ja Merrycampingin laiturirannassa (Palosaarentie 67). Lähtöpisteillä ilmoitetaan radan aukiolosta. Rataa huolletaan tarvittaessa ja sään salliessa.

Krookanlahden retkiluisteluradan säännöt:

  1. Rata on tarkoitettu ensisijaisesti retkiluistelua ja potkukelkkailua varten. Muu liikunta on sallittua, jos siitä ei koidu haittaa luistelulle.
  2. Radan käyttö omalla vastuulla.
  3. Kiertosuunta vastapäivään.
  4. Radalla noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä.
  5. Ei pelivälineitä radalle.
  6. Älä roskaa radalla.
  7. Suosittelemme kypärän ja polvisuojien käyttämistä.

Krookanlahdelle ovat myös yksityiset tahot vetäneet hiihtolatuja. Taukotulet makkaranpaistoon saa sytyttää ulkoilupäivänä leirintäalueen rantasaunan lähellä olevaan grillikatokseen.

Rataa huolletaan tarvittaessa ja sään salliessa. Jää on luonnonjäätä, siihen ei ole tehty erillistä jäädytystä.

Rataa koskevat tiedustelut: Merikarvian kunta, Eetu Aaltonen puh. 044 7246 327.

POP UP -KELKKALAINAAMO

Merikarvian matkailu ry tarjoaa lainattavaksi potkukelkkoja, jotka on saatavilla Merrycampingin rannassa. Kelkottelu vain merkityllä jääradalla ja kelkkojen palautus samaan rantaan. Toivottavasti lainaus sujuu ja kelkat palautuvat paikoilleen käytön jälkeen niin että moni pääsee nauttimaan jäällä ulkoilusta.