Merikarvian keskustassa lähellä luonnonkauniita merimaisemia sijaitsee Merikarvian yhteiskoulu ja lukio. Tule kanssamme rakentamaan kodikkaan kunnan nuorten tarinaa.
Haemme Merikarvialle perusopetuksen Yhteiskouluun (yläkouluun) ja lukioon yhteistä rehtoria. Yhteiskoulussa on oppilaita 89 ja lukiossa 66. Kannustavalta työyhteisöltä saat vahvan tuen työllesi. Pienten opetusryhmien ja laadukkaan opetuksen myötä meillä työskentelevät viihtyvät. Toiveenamme on saada joukkoomme pedagogista ja hallinnollista osaamista, sekä opiskelijalähtöistä ja innostavaa esimiestaitoa ja kehittämisotetta omaava yhteistyötaitoinen rehtori. Oppilaitoksissa painotetaan kansainvälisyyttä, yrittäjyyttä ja liikuntaa. Yhteiskoulun ja lukion läheisyydessä sijaitsevat kuntamme kirjasto, Ahlströmin alakoulu ja jäähalli.
Rehtorina työnkuvaasi mm. kuuluu pedagogiseen johtamiseen, oppilashuoltoon, sisäiseen ja ulkoiseen verkostoitumiseen sekä viestintään liittyviä tehtäviä. Työhösi kuuluvat mm. esimiestyö, yleishallinnon johtaminen ja kehittäminen, opetussuunnitelmatyö, vuosittaisen työsuunnitelman valmistelu, toteuttaminen ja arviointi sekä lukujärjestyksien suunnittelu, valmistus ja toteutus sekä talouden suunnittelu ja valvonta.
Edellytämme sinulta kokemusta rehtorin tehtävästä sekä opetushallinnon tutkintoa. Arvostamme toiminnan kokonaisuuksien hallintaa, oppilaslähtöistä näkemystä, organisointikykyä, kehitysmyönteisyyttä sekä hyviä esimies- ja vuorovaikutustaitoja.
Olemme tulevaisuudessa siirtymässä yhtenäiskouluun, jossa yhtenäiskoulun alle kuuluvat luokat 1-9, erityiskoulu ja Merikarvian lukio. Uusi rehtori pääsee osallistumaan yhtenäiskoulun valmisteluun ja suunnitteluun näköalapaikalta. Arvostamme aikaisempaa kokemusta yhtenäiskoulusta. Rehtorin kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Rehtorilta vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa ja asianomaisen koulutusmuodon (lukion) opettajan kelpoisuutta, riittävää työkokemusta opettajana ja oppilaitoksen opetuskielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi vaaditaan Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Sähköiseen hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavista todistuksista.
Tehtävässä noudatetaan kokonaistyöaikaa ja 6 kuukauden koeaikaa. Palkka- ja palvelussuhdeasiat sekä opetusvelvollisuus määräytyvät OVTES:n mukaisesti. 1.1.2024 virassa aloittavan rehtorin opetusvelvollisuus on seitsemän opetustuntia viikossa. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.
Hakemukset 21.9.2023 klo 15:00 mennessä KuntaRekry:n kautta.