Kun luoja loi Suomenniemeä, sirotteli hän tänne paljon kiviä ja kareja. Mutta sittenkin niitä jäi käyttämättä. Niin luoja heitti ne Merikarvialle, maalle ja merelle, mutta sen tehtyään hänelle tuli paha mieli.

Millä ihmiset täällä oikein elävät, kun maa ja meri on kiviä täynnä?

Luoja mietti hetken ja määräsi, että silakkaparvien pitää ikuisesti parveilla Merikarvian vesillä, jotta ihmisellä olisi työtä ja elatus. Ja näin tapahtui.

Mistä tulee nimi Merikarvia?

Merikarvia oli aikoinaan Sastamalan eli Vammalan metsästysaluetta, eräreitti kulki Sastamalasta Sastmolaan. Merikarvian on arveltu muuntuneen sanasta karva, joka oli turkiksen yleisnimi (karva-karvia). Turkikset olivat tärkeää kauppatavaraa ja vaihdon väline. Ruotsinkieliset kirjurit muunsivat Sastamalan nimestä Sastmolan. 1500-luvulla Sastamala nimi unohtui ja syntyi Ylä- ja Ala-Sastamala – sittemmin muotoutuivat nimet Karkku ja Tyrvää.

Merikarvian ensimmäinen asukas on asiakirjoissa mainittu nimellä Andar de Sastamall. Nimi Sastamall löytyy lähetystön tekemässä kuninkaalle osoitetussa kantelussa vuodelta 1303. Kantelun syynä oli Sastamalan eränkävijöiden vierailut Sastmolan kalavesillä ja erämailla sekä päinvastoin. Kummallekin oli luvattu alueen käyttöoikeus, mutta ahdasta tuli. Riidan tuloksena tehtiin väliraja. Eränkävijöiden ja rannikon uudisasukkaiden välille rakennettiin vuonna 1348 Saksan kivi-niminen rajamerkki nykyisten Siikaisten ja Merikarvian rajalle, keskelle Karvianjokea. Sana saksa tulee sanasta saxesten, jolla on tavallisesti viitattu rajamerkkiin.

Meri muotoilee maisemaa

Merikarvian eläväinen rantaviiva ja saaristo on syntynyt maankohoamisen seurauksena. Kun mannerjään paino kymmenentuhatta vuotta sitten hellitti, alkoi lommolle painunut kallioperä kohota. Prosessi on hidas, mutta jatkuva. Maa kohoaa Merikarvialla noin 7 mm vuodessa eli noin metrin 140 vuodessa. Jääkauden jäljet näkyvät saaristossa ja rantaviivassa. Rannikolle on syntynyt sokkeloisia niemiä, lahtia ja salmia eli sunteja ja viikejä, kuten merikarvialainen sanoo. Maankohoaminen loitontaa mökkejä ja laitureita rantaviivasta. Pintaan putkahtelevat kivet kertovat väylien vaativan syventämistä. Tämä ilmiö on tyrnipensaalle mielen, sillä se saa alati uutta elintilaa.

Seurakunnan synty

Ulvilan ja Porin seurakunnasta erotettu Merikarvian seurakunta syntyi vuonna 1639. Asukasluku oli tuolloin noin 200 ja taloja 21, joista suurin osa Ylikylässä ja Alakylässä. Kappeliseurakunnan väkiluku oli 100 vuotta myöhemmin noin 500. Pitäjänhallinto alkaa 1647 annetuilla säädöksillä. Papistolla oli tarpeen vaatiessa oikeus pitää pitäjän- eli kirkonkokouksia sakaristossa ja pitäjäntuvassa. Kirkkoherra toimi puheenjohtajana, äänioikeutettuja olivat aluksi vain talonomistajat. Pitäjän asukkaista on ollut noin puolet ruotsinkielisiä ja koska elettiin Ruotsin vallan aikaa, kirkonmenot olivat aluksi kokonaan ruotsinkielisiä. Suomenkielisen väestön tarpeet huomioon ottaen vuonna 1739 Porin piispankäräjillä määrättiin, että joka toinen sunnuntai sekä aamu- että päiväsaarna oli pidettävä suomeksi. Vuonna 1865 itsenäistettiin kunnallishallinto. Selvää eroa sen ja kirkollisen hallinnon välillä ei luonnollisestikaan heti tapahtunut.

Meri kuljettaa

Veneen ja laivanrakennus yleistyi ja tuli tunnetuksi pitäjän rajojen ulkopuolellakin. Terva, ja myöhemmin puutavara, kulkivat meritse talonpoikaispurjehdustaidolla. Laivanvarustus ja sahateollisuus kokivat 1840-luvulla voimakkaan nousukauden, alkoi runsas puutavaran vienti. Rakennettiin kuunareita, fregatteja, kaljaaseja ja jahteja. Perustettiin sahoja. Ensimmäisenä Merikarvian yrittäjistä kohoaa näkyvään ja vastuulliseen asemaan Antti Ahlström. Hänen elämäntyönsä ei rajoitu yhden pitäjän, vaan kokonaisen maan ja aikakauden piiriin. Hän on lähtemättömästi piirtänyt nimensä Suomen puutavarakaupan ja teollisuuden historiaan. Antti Ahlström ymmärsi myös kansansivistyksen tärkeyden. Merikarvialla aloitti toimintansa ensimmäinen kansakoulu 1873, joka rakennettiin, varustettiin ja ylläpidettiin Antti Ahlströmin lahjoittamilla varoilla. Ahlström perusti kuntaan toisenkin kansakoulun (Haminaholma).

Merikarvian vanha kirkko

Merikarvian satama

Seilipaatteja ja rantahuoneita Krookassa

Kalojen lajittelu paluumatkalla, Jouko Saine, 1986

(Jukka-Pekka Kulosaari)