
Merikarvian työpajatoiminta
Merikarvian kunnan työpajatoiminta tarjoaa työtä niin merikarvialaisille nuorille kuin aikuisillekin. Työpajatoiminnan kautta pääsee tutustumaan monenlaisiin erilaisiin työtehtäviin eri ammattialoilta. Tavoitteena on löytää jokaiselle omanlainen reitti kohti unelmien opintoja tai työtä. Tuemme asiakkaitamme siellä missä he työskentelevät. Työpajaohjaajan löydät useimmiten paloasemalta.
Työpajatyön yhteistyöverkostoon kuuluu sivistys- ja sosiaalitoimi (koulukuraattori, opinto-ohjaaja, etsivä nuorisotyöntekijä ja sosiaalityöntekijä). Tarvittaessa tarjolla on myös muita asiantuntijapalveluita, kuten ammatinvalinnan ohjausta. Työpaja tekee yhteistyötä myös Merikarvian kunnan, paikkakunnan yrityksien ja yhdistysten sekä alueen oppilaitosten kanssa.
Merikarvian työpajatoiminnan yhteiskunnallisena tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolista tukea nuorille ja aikuisille kohti sopivaa työtä – siksi etsimme jatkuvasti uusia tapoja olla tukena. Merikarvian työpajatoiminta on julkisen sektorin toimija. Toimintaa rahoittaa AVI, Merikarvian kunta ja lisärahoitusta saadaan toiminnasta saatavista tuloista.
Työpaja
Työpajalla tehdään kaikenlaisia pieniä korjaustöitä. Voit teettää mm. auton öljynvaihdon kohtuullista korvausta vastaan. Tai jos tuolistasi on käsinoja irronnut, saat sen korjattuna takaisin.
Aukioloajat
Aukioloajat
Maanantai – perjantai avoinna klo 7.30-16.00