2010 – Italia

Merikarvian lukio/yläkoulun lukuvuoden 2009-2010 kansainvälisenä hankkeena on GARDA -hanke, joka tehdään yhteistyössä Pohjois-Italialaisen Liceo Moretti -oppilaitoksen kanssa. Hankkeessa tutustutaan italialaiseen elämänmenoon laajasti. Lukiolaiset tekevät jo ennen syyslomalla tapahtuvaa vierailua laajat tutkielmat ja yläkoululaiset tekevät saman kevätlukukaudella.

Hankkeeseen kuuluu myös aktiivinen kanssakäyminen sosiaalisilla medioilla. Käytössämme ovat tietysti sähköposti ja messenger mutta myös oma facebook -yhteisö. Omista kouluistamme on mukana 22 oppilasta ja opiskelijaa ja kolme valvojaa. Valvojina toimivat Pasi Koski, Jussi Haapala ja Tia Kraft. Hankkeen toteuttamiseksi myymme paperia, teemme töitä ja touhuamme muutenkin vilkkaasti hankkeen hyväksi.

Hankkeeseen sisältyy 19.-25.10. toteutettava vierailu ystävyyskouluun Val Gardonaan. Tämän koulun kanssa olemme vanhat tutut ja tehneet lukuisia hankkeita. Viikon ohjelma sisältää sekä tutustumista kouluun ja opetukseen, myös tutustumista ympäröivään Val Trompian laaksoon ja lähimaakunnan keskuksiin. Tarkempi ohjelma saadaan sivuille ensi viikolla.

Hankkeeseen sisältyvät mm. vierailut Milanossa ja Venetsiassa, mutta myös paljon muuta mielenkiintoista. Majoitus tapahtuu perheissä ja kulkeminen paikallisissa koulubusseissa ja pidemmät matkat omalla vuokratulla bussilla. Hankkeen kieli on englanti.

Keväällä hanke jatkuu lukujärjestyksessä yläkoulun puolella ja yhteisesti kun vastaanotamme vieraat Italiasta ja majoitamme heidät perheisiin ja näytämme sekä kouluamme että Suomea.

Garda-hankkeeseen osallistujat

Lukio

Vetäjät:

  • Jussi Haapala puh. 040 7526 890
  • Pasi Koski 040 5574 880
  • Tia Kraft 040 533 1010

Opiskelijat:

  • Aaltonen Elina
  • Aulamo Lotta
  • Heino Helinä
  • Heinonen Hanna
  • Hietikko Selena
  • Itäkylä Pia
  • Jalonen Kristiina
  • Koski Päivi
  • Lindgren Meri
  • Lindholm Tuukka
  • Peltomäki Elli
  • Saine Janne
  • Söderbacka Sara
  • Tarkkio Aino
  • Yläkoulu
  • Oppilaat
  • Armineva Sari
  • Heinonen Jenni
  • Järvenpää Sari
  • Lehtonen Henriikka
  • Tuomela Maija
  • Uusimäki Kerttu
  • Viljanen Viivi
  • Välimaa Saara

Projektit