
Galleria Vanha Savu
Galleria Vanha Savu toimii näyttely- ja konserttitilana meren rannalla Krookan satamassa, vain kilometrin päässä Merikarvian keskustasta. Gallerian taidenäyttelyissä käy vuosittain noin 3000 henkilöä. Galleria on avoinna kesäisin kaksi kuukautta ja se toimii samalla myös matkailuinfona. Muina aikoina infona toimii Merikarvian kunnanvirasto.
Rakennus on toiminut vuosina 1950-1964 Krookan satama-alueen suurimpana kalasavustamona. Päänäyttelytilassa oli alunperin isot kaukalot, missä kalat perattiin, suolattiin ja tikutettiin ennen savustamista. Rakennuksen alakerrassa vahdittiin hiillosta ja pidettiin tulta uuneissa. Edelleen savulta tuoksuvat kalastusuunit toimivat nykyään näyttelytilana ja uuneihin pääsee tutustumaan sisälle asti. Parhaimmillaan kaikki kolme uunia olivat savustamon käytössä. Kalasavustamossa oli myös konttori, josta käsin ennen myös vahdittiin uunien lämpötiloja.
GALLERIAN TAPAHTUMAT 2019
11.6.-14.7. Päänäyttely Petri Hakosalo: Merikarviaa soilta saaristoon
17.7.-11.8 Päänäyttely Taru-Taina Nora ja Heli Väisänen: Henkäyksiä
11.6.-11.8. Filippa Loikkanen: Villasiivet
11.6.-11.8. Lasten uuneissa Mikael Korkee: Uusi alku
14.6. JazzSea 2019, Ina Forsman
19.6. Hyvät satamat –yhteislaulutilaisuus
3.7. Lasten piknik-päivä
4.7. Laivaston soittokunta, solistina Emilia Vihanto, Krookan merenrantanäyttämö
6.7. Jesse Kaikuranta
13.7. Lasilliset Juicea
18.7. Raili ja Tähti, musiikillinen esitys, Annu Valonen
21.7. Satama soi, Varusmiessoittokunnan kiertueen yksi konsertti, koko perheen yhteislaulukonsertti, Krookan merenrantanäyttämö,
26.7. Tuula Amberla
31.8. Jarkko Martikainen
GALLERIAN TAPAHTUMAT 2020
Päänäyttely 16.6.-12.7. Kristiina Koskimies-Soininen: Pitkin rantaa
Päänäyttely 14.7.-16.8. Suomen Lasitaiteilijat ry: Lasinen horisontti
4.7. Katri Ylander
11.7. Samae Koskinen
24.7. Kauko Röyhkä
8.8. Stand up -ilta: Mikko Vaismaa
29.8. Viitasen Piia
GALLERIAN TAPAHTUMAT 2021
Päänäyttely 15.6.-11.7.Mari Teerinkoski: Siiville
Päänäyttely 13.7.-15.8. Matilda Kääntä ja Meri Mäntylä: Luontotulkit
3.7. OneViolin, Pekka Niemi
10.7. Osmo Ikonen
23.7. Stand up-ilta: Jussi Simola, Tommi Mujunen ja Jape Grönroos
7.8. Johanna Iivanainen
27.8. Laivaston soittokunta solistinaan Pentti Hietanen, Krookan merenrantanäyttämö
28.8. Red Nose Company: Juoksuhaudantie
GALLERIAN TAPAHTUMAT 2022
Päänäyttely 14.6.-10.7. Suomen majakkaseura: Kauneimmat majakkakuvat
Päänäyttely 12.7.-14.8. Porin tianoon tilkkuflikat: Kesä ja meri
17.6. JazzSea -ilta Susanna Aleksandra ja Riitta Paakki
9.7. Antti Railio
20.7. Mikko Alatalo
22.7. Jore Marjaranta
6.8. Stand Up -ilta: Ursula Herlin, Tomi Haustola ja Petri Hankonen
12.8. Pelle Miljoona
27.8. Petra
19.12. Sininen Joulu -konsertti Elli-Noora Rintamäki ja Guido Kriik
GALLERIAN TAPAHTUMAT 2023
Kesäkauden avajaiset 6.6.23 klo 18: Kesäkuun taidenäyttely ja uunit paljastetaan, taiteilijat esittäytyvät. Musiikista vastaa tamperelainen Aavakaiku.
14.6. Lähetyskonsertti (Satu Vihervaara ja Antti Virtalaine) ja yhteislaulutilaisuus
17.6. Duo Henna Leppänen (haitaristitaituri) sekä Jouko Enkelnotko (laulaja, näyttelijä)
Heinäkuussa Loiri-teemainen valokuvanäyttely 3.7.-27.8.2023
13.7. ja 19.7. Ruislinnun laulu – konsertti. Paikalliset esiintyjät: Elli-Noora Rintamäki, Pertti Kangas sekä säestäjänä Guido Kriik
20.7. Lauluryhmä Aava
21.7. Aleksanteri Hakaniemi sekä Prinssi rohkea ja erämaan rotat
22.7. Jokeri pokeri BOX – lasten esitys
27.7. Lauluryhmä Aava
3.8. Merikarvian sekakuoro laulaa ja tanssittaa ikisävelin. Säestäjänä/johtajana haitaristi Majlis Mäki.
Sään salliessa tanssitaan Vanhan Savun alaterassilla
5.8. Anne Mattila
12.8. An evening with Sturm und Drang
18.8. Esa Eloranta
26.8. Mari Rantasila ja Suvi Isotalo / peruuntui
10.9. Lauluryhmä Aava
29.10. Nuotiotulilla – Kari Hakala
Galleria Vanha Savu
Varvintie 13, 29900 MerikarviaKatso kartalla

Puh. 044 7246 310
Galleria Vanha Savu on avoinna 6.6.-13.8.2023 (suljettu maanantaisin ja juhannuksena). ti-su klo 11-17. Vko 33-34 pe-su klo 11-17
Liput tapahtumiin paikanpäältä Vanhasta Savusta tai kauppa.merikarvia.fi
Katso yhteyshenkilöt
Tiina Tervo
Vanhus- ja kulttuuripalvelutuottaja
Puhelin
Sähköposti
tiina.tervo@merikarvia.fi