Luento, Suomen rannikkoreitit: Pohjanlahti

Luentotilaisuus Suomen rannikkoreiteistä Merikarvian kunnanvirastolla valtuustosalissa tiistaina 8.9.2026 klo 18. Luennoitsijana tietokirjailija, luontokuvaaja Harri Ahonen.
Luentotilaisuus tulee kokoamaan yhteen Pohjanmaan ja Satakunnan rannikkoseudun retkeilyreitit ja opastamaan retkeilijöitä niin reiteille kuin reiteillä, sekä avartamaan rannikon retkeilyalueiden laatua ja määrää, ohjaten lukijaa vastuulliseen retkeilykulttuuriin.
Luennon, sen lähimatkailua edistävä luonne on keskeisellä sijalla. Luento tukee lähiretkeilyn kehitystä ja korostaa Suomen rannikkoseudun retkikohteiden läheisyyttä ja saavutettavuutta. On lisäksi tutkittu asia, että luontoon tehtävät retket parantavat ihmisen henkistä ja fyysistä kapasiteettia. Lähiretkeilyn ja rannikon yhdistäminen retkikohteeksi on lyömätön yhdistelmä. Luennolla esitellyt retkikohteet avautuvat silmien eteen ammattimaisen tiedon ja valokuvien avulla. Kohteet levittäytyvät meriheinän ja suolan tuoksuisilta, merilintujen kansoittamilta saarilta ja luodoilta, niiden takana avautuvan rannikon kosteikkoihin, lehtoihin ja suojaisille hiekkarannoille.
HUOM! Luento on Merikarvia-Siikaisten kansalaisopiston ohjelmistoon kuuluva ilmaisluento. Luennolle vaaditaan ilmoittautuminen. Ilmoittaudu tästä:> Suomen rannikkoreitit – Pohjanlahti – Merikarvia-Siikaisten kansalaisopisto
”Olen tamperelainen tietokirjailija, luontokuvaaja ja luennoitsija. Kirjallinen tuotantoni pitää sisällään seitsemän kustannusyhtiö Tammen ja yhden kustannusyhtiö SKS:n kirjoittamaa kirjaa. Kyseiset teokset käsittelevät Suomen, Ruotsin ja Norjan retkikohteita, kulttuurihistoriallista ulottuvuutta unohtamatta. Olen pitänyt tähän mennessä kirjojeni sisällöstä noin 500 luentotilaisuutta Suomessa sekä kymmenen Saksassa, Tšekin tasavallassa ja Slovakiassa. Luennot ovat olleet hyvin suosittuja. Luennon jälkeen kiitosta on tullut sekä järjestäjälle että luennon pitäjälle, erityisesti luentojen mukaansa tempaavasta luonteesta sekä luontoon ja retkeilyyn liittyvästä viitekehyksestä. Nyt on aika suunnata kompassineula kohti Suomen rannikkoreittejä. Uusin kirjani tulee olemaan nimeltään Suomen rannikkoreitit: Pohjanlahti. Kirja julkaistaan maaliskuun alussa 2026. Tietokirja tulee kokoamaan Suomen läntisen rannikon retkikohteet kansien väliin. Pohjoisesta Perämeren kansallispuistosta, läpi pitkän, upean ja monimuotoisen Pohjanmaan rannikon, aina Satakunnan rannoille saakka. Matkan varrelle mahtuu mukaan noin 180-200 retkikohdetta, joita voi lähestyä patikoiden, pyöräillen tai meloen.”
