Merikarvian matkailussa uskotaan tulevaan – Eumer Fishing Oy palkittiin Satakunnan vuoden matkailuyrityksenä

Merikarvialla matkailussa otetaan nyt isoja harppauksia ja eri puolilla kuntaa tehdään paljon kehittämistoimia sekä yrittäjien että kunnan toimesta lähimatkailukesää silmällä pitäen.  Koronan aiheuttamia haasteita on pyritty taklaamaan monin eri keinoin ja viimeinen vuosi on monessa matkailuyrityksessä käytetty tuotteiden innovatiiviseen kehittelyyn.

Viimeisempänä osoituksena noususuunnasta on kalastustarvikkeita valmistavan ja maahantuovan sekä kalastus- ja elämysretkiä järjestävän Eumer Fishing Oy:n valinta 15.4.2021 Satakunnan vuoden 2021 matkailuyritykseksi.  Satakunnan Matkailuyrittäjät ry jakaa palkinnon vuosittain matkailuyritykselle, taholle tai henkilölle, joka on toiminut erityisen ansiokkaasti Satakunnan matkailun hyväksi. Erityisen hienon palkinnosta tekee se, että valinnan tekee ja palkinnon jakavat toiset matkailuyrittäjät. Yritys on toiminut edelläkävijänä somemarkkinoinnissa, ja pelkästään heidän YouTube-kanavallaan on lähes 42 tuhatta seuraajaa ja videoilla yli 13 miljoonaa katselukertaa. Nämä ovat aivan huikeita lukuja. Korona on vähentänyt isompia asiakasryhmiä, mutta samanaikaisesti ihmiset ovat siirtyneet etätöihin luonnon lähelle ja yhä useampi on löytänyt kalastuksesta harrastuksen. Yrityksen metallivieheet ja perhomateriaalit valmistetaan 100%: sti Suomessa. Kasvaneen kysynnän vuoksi yritys on parhaillaan avaamassa uusia tuotantotiloja Merikarvialle. Nyt saatu tunnustus ei suinkaan ole ainoa, minkä tämä innovatiivinen tiimi on yli 10-vuotisen tarinansa aikana saanut. Yhtenä positiivisemmista yrityksen saamista palkinnoista oli yrityksen toisen yrittäjän, Olli Ojamon, valinta vähän aikaa sitten Suomen iloisimmaksi yrittäjäksi.

– Eumer Fishing Oy on yksi Merikarvian matkailun veturiyrityksistä. Tavoitteenamme on kasvaa verkostona yhdessä yritysten kanssa. Olemme kuntana tukemassa yritysten verkostoitumista, kasvua ja kehitystä monella tavalla, oli sitten kyse markkinoinnista, tuotekehittelystä tai toimitilojen tarpeesta.  Eumer Fishing Oy:n saama tunnustus on palkinto upealle veljeskaksikolle, heidän koko henkilöstölle että koko meidän kunnallemme, Merikarvian kunnan kehittämisasiantuntija Noora-Mari Iisakkala iloitsee.

Toivotaan siis tosissaan, että koronatilanne helpottuisi ja kaikki edellä mainittu ja muutkin suunnitelmat myös toteutuisivat. Onnea ja tsemppiä vielä kerran niin Eumer Fishingille kuin kaikille muillekin matkailuyrittäjille. Tehdään yhdessä kaikkien aikojen lähimatkailukesä.

 

 

Lisätietoja
Noora-Mari Iisakkala
Kehittämisasiantuntija
Merikarvian kunta
Puh. 044 7246365