Galleria Vanhan Savun näyttelyt 6.6.-2.7.

Salin näyttelyssä: 6.6.-2.7.

MELISSA MÄENSIVU – PRISM II

”Prism II käsittelee värien harmoniaa yliluonnollisista ja tavallisemmistakin näkökulmista. Haluan töideni kautta viestiä katsojalle ihmetyksen tunnetta – haluan antaa heille mahdollisuuden irrottaa omista huolistaan, edes hetkeksi, ja uppoutua töideni tarjoamiin tarinoihin ja fantastiseen, värikkääseen maailmaan joka niistä avautuu. ”

ENRICO MAZZONE
On italialainen kuvataiteilija, syntynyt vuonna 1982 Torinossa. Pienestä pitäen kiinnostunut sarjakuvista ja maalauksista, erityisesti myöhäisromanttisesta kirjallisuudesta sekoitettuna mielikuvitusmaailmaan. Näistä esimerkkeinä: ”Sturm Und Drung”, Lordi Byron, Shelley, Poe, Lautreamont ja Lovecraft. Ne johdattivat fantasiamaailmaan, jossa aloin tuntemaan oloni mukavaksi. Goottilaisuus ja siihen liittyvä musiikki loivat taipumuksen kiinnostua omituisista asioista ja myös uteliaisuutta vanhaa historiaa kohtaa. Varsinkin keskiaika avasi portin viettää aikaa historian opiskelun sekä piirtämisen parissa. Piirtämisen, johon oli sekoitettuna realismi ja mielikuvitus.

Olen löytänyt oman tyylini, tekniikkani ja tavan tehdä taidetta. Mutta mitä seuraavaksi? Lähitulevaisuudessa aloitan toisen taideteoksen, (ehkä mestariteoksen?), jossa piirrän ”Pyhän Johanneksen apokalypsin”. Lopullisen paperin koko tulee olemaan 1000 x 2,75 metriä.

GALLERIA VANHAN SAVUN VANHOISSA UUNEISSA KANKAANPÄÄN TAIDEKOULUN OPISKELIJOIDEN INSTALLAATIOITA 6.6.-27.8.

Ika Närhi
I really really wanna know your networth, 2023
Teos tutkii sosiaalisen statuksen, ulkonäön ja rahan luomia hiljaisia arvojärjestyksiä, sitä kuinka yhteiskunnassamme tiettyjen ominaisuuksien ihannoiminen huomaamattamme muuttaa ihmisten välisiä kanssakäymisiä. Teoksen muotokielen voimakkaan ilmaisun ja herkän materiaalin kontrasti kuvaa tätä ihmisyyden sisäisten ja ulkoisten ominaisuuksien monimuotoisuutta sekä omanlaista konfliktisuutta.

Kiia Karjalainen
Luonnos, 2023
Luonnos installoituu paperista, luonnosvihosta ja kuvaprojisoinnista. Teoksen teemana on luomisprosessi. Se on kuvaus ideoiden ja inspiraatioiden synnystä ja matkasta kohti valmista teosta. Tilaan levittäytyvät rutatut paperipallot ovat hylättyjä ideoita, jotka kuuluvat osaksi luovaa työskentelyä.

 

Varvintie 13, 29900 Merikarvia

Puh. 044 7246 310

Galleria Vanha Savu on avoinna ti-su 6.6.-27.8.2023 (suljettu maanantaisin ja juhannuksena).

Liput tapahtumiin kauppa.merikarvia.fi