Kunnanjohtajana pääset vaikuttamaan Merikarvian kehitykseen keskeisessä roolissa. Tehtävän keskeisenä tavoitteena on kunnan elin- ja vetovoiman kasvattaminen.
Tämän tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen sinulla pitää olla monipuolista ja innovatiivista osaamista sekä sopivaa heittäytymiskykyä.
Toivomme lisäksi sinulta löytyvän hyvät vuorovaikutustaidot sekä yhteistyökykyä muuttuvissa toimintaympäristöissä. Käytännön kokemus johtotehtävistä, esihenkilötehtävistä, laaja elinkeinoelämän tuntemus ja eteenpäin pyrkivä asenne luovat pohjan onnistumiselle työssä.
Ennenkaikkea sinun tulee olla valmis sitoutumaan Merikarvian joukkueeseen.
Lisäksi odotamme sinulta läsnäoloa ja saavutettavuutta arjessamme.
Edellytämme lisäksi sinulta kunnallisalan laajaa kokemusta ja tuntemusta.
Kelpoisuus vaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto.
Tehtävässä noudatetaan kokonaistyöaikaa ja 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitulle tehdään johtajasopimus.
Hakemukset 29.9.2023 klo 15:00 mennessä KuntaRekry:n kautta.