Kouluun ilmoittautuminen
Merikarvian kunnan Ahlströmin alakoulun 1. luokalle syksyllä 2021 tulevat (v. 2014 syntyneet) lapset ilmoitetaan koulun johtajaopettajalle 30. toukokuuta mennessä. Poikkeustilanteesta johtuen lapsille ei järjestetä tutustumispäivää nyt kevään aikana perinteisesti. Toukokuun ensimmäisellä viikolla postitamme koteihin kirjeen palautuskuorineen. Kirjeessä on infopaketti huomioitavista asioista, kuten hakemus maksuttomasta koulukuljetuksesta, jos koulumatka on yli 3 kilometriä , ilmoittautumislomake iltapäiväkerhoon, luokat opettajineen, lukuvuoden työpäivät, lupa koulun sähköisen oppimisympäristön käyttöön sekä tietysti kouluun ilmoittautumislomake.
Mikäli koronatilanne helpottuu toukokuun lopulla järjestämme hieman erilaisen tutustumispäivän. Esikoululaiset ovat käyneet kiipeilemässä telineillämme. Tutustumispäivässä tulisi yksi luokka kerrallaan telineille ja he tapaisivat tulevan opettajansa ja muun heidän kanssaan työskentelevän henkilökunnan. Myös huoltajat voisivat tulla tähän tapahtumaan. Tämän vuoden koulujen aloitukseen liittyvä tutustumispäivä oli hieman keinotekoinen. Annamme tästä tietoa esikoulun kautta ja kaikki riippuu tietenkin voimassaolevista rajoituksista.
Huoltajat, jotka haluavat lykkäystä lapsen koulunkäynnin alkamiseen tai haluavat vuonna 2015 syntyneen lapsensa kouluun jo syksyllä 2021, tulee toimittaa 30. toukokuuta mennessä sitä koskeva anomus sivistyslautakunnalle. Mukaan tulee liittää lääkärin tai psykologin antama lausunto. Lisätietoja saa koulutoimistosta (puhelin 044-7246 324) ja koulun johtajalta (puhelin 044-7246451).
Kevätterveisin sivistyslautakunta