Koronatiedote 30.7.2021 – nyt myös kätevä suunnittelulomake tapahtumajärjestäjille

Koronaviruksen leviäminen estetään tehokkaimmin kontakteja vähentämällä, hyvällä käsihygienialla, oikealla yskimistekniikalla, kasvomaskeja käyttämällä ja turvavälit muistamalla.

Maskisuositus

Maskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville yli 12 -vuotiaille henkilöille

  • Aina joukkoliikenteessä
  • Aina julkisissa sisätilaisuuksissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset
  • Työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi yleisötapahtumissa, kun paikalla on runsaasti ihmisiä
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Kotimaanmatkailussa tulisi noudattaa kohdepaikkakunnan ohjeistusta maskin käytöstä
  • Sairaalassa, terveyskeskuksessa tai ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa vierailtaessa tai työskenneltäessä

Merikarvian kunta jakaa sosiaalisin perustein maskeja Merikarvian terveysasemalla arkisin klo 8.00 – 12.00. Merikarvian terveysasema on suljettuna vielä viikon 31, mutta tehosterokotetta saa sulusta huolimatta.

Varhaiskasvatus, peruskoulu ja lukio

Varhaiskasvatus jatkuu päiväkodilla normaalisti. Esiopetus, peruskoulu ja lukio ovat kesälomalla ja aloittavat uuden lukuvuoden suunnitellusti lomien loputtua lähiopetuksena. Kaikissa opetustilanteissa (myös koulukuljetuksissa) suositellaan maskin käyttöä peruskoulun kuudesluokkalaisista alkaen.

Julkiset vapaa-ajan tilat

Uimahalli avataan kävijöille 2.8 2021.

Viikko 31: ma-pe 10.30-17.30 ja viikosta 32 alkaen aukioloajat löytyvät verkkosivuiltamme.

Kuntosali on auki 2.8 asti  normaalisti kulkuoikeuden omaaville klo 6-23 ja 2.8. alkaen kaikille käyttäjille vapaa-aikakeskuksen aukioloaikoina.

Kirjasto on auki normaalisti ma-ti klo 10-18, ke-to klo 10-15 ja pe klo 9-15.

Jäähalli on aloittanut toimintansa ja vuoroja voi varata, p. 044 7246 444.

Kansalaisopiston toiminta jatkuu yksittäisinä kursseina. Syyskuun alussa kansalaisopiston lukuvuosi käynnistyy normaalisti. Tietoa kursseista löytyy Merikarvia-Siikaisten kansalaisopiston verkkosivuilta ja Merikarvia-lehdestä.

Galleria Vanhassa Savussa järjestettävät kulttuuritapahtumat jatkuvat normaalisti.

Perjantaitori on avoinna koronasuositukset huomioiden.

Mahdollistamme  edelleen etäosallistumisen palavereihin ja etätyötä suositellaan.

Harrastustoiminta

Harrastustoiminnassa suositellaan välttämään lähikontakteja mahdollisuuksien mukaan sekä suosimaan ulkotiloja. Lisäksi toiminnan järjestäjien on seurattava Satakunnan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän suosituksia.

Suositus kokoontumisrajoituksista yksityistilaisuuksissa

  • Yksityistilaisuuksia koskevat samat suositukset kuin yleisötilaisuuksia.
  • Vieraiden saapumis- ja lähtöajoista suositellaan pitämään esimerkiksi vieraskirjaa, jotta mahdollisessa altistumistilanteessa altistuneet pystytään jäljittämään
  • Yksityistilaisuuksien järjestelyissä tulisi huomioida tilan koko ja suosia ulkona pidettäviä tilaisuuksia

Ohje tapahtumajärjestäjille – Yleisötilaisuuden järjestäminen, malli terveysturvallisuussuunnitelman laatimista varten

Satakunnan Sairaanhoitopiiri on julkaissut ohjeen tapahtumajärjestäjien ja kuntien tartuntatautiviranomaisten tueksi yleisötapahtumien terveysturvallisuussuunnitelman tekemistä varten. Yleisötilaisuuden järjestäjä vastaa siitä, että terveysturvallisuus on huomioitu määräysten mukaisesti ja että määräyksiä sovelletaan vallitsevan tilanteen mukaisesti. Suunnitelman voi laatia vastaamalla lomakkeen kysymyksiin. Vaihtoehtoisesti suunnitelmasta voi tehdä oman, samat ydinasiat sisältävän vapaamuotoisen suunnitelman.

Yleisötilaisuuden järjestäminen, ohje koronavirustartuntojen torjuntasuunnitelman tekemiseksi – lomake löytyy tästä linkistä.

Suositus tarpeettoman matkustamisen rajoittamisesta on edelleen voimassa

Hakeudu testiin, vaikka oireesi ovatkin lieviä

Koronatestiin on hakeuduttava heti lievienkin oireiden ilmaannuttua. Koronaneuvonta palvelee, p. 02 623 4333 (joka päivä klo 8-16). Siellä tehdään hoitotarpeen arviointi ja pääset tarvittaessa testiin (os. Maantiekatu 31) tai infektiovastaanotolle (os. Otavankatu 3). Oirearvion voi tehdä myös netissä osoitteessa www.omaolo.fi.

Rokotukset

Rokotusohjelma jatkuu edelleen. Kannustamme kaikkia osallistumaan siihen.

Lisätietoja Satakunnan alueellisen tartuntatautien työryhmän ohjeista löytyy tästä linkistä tai kysy lisää:

Eetu Aaltonen
hyvinvointipäällikkö
044-7246 327
eetu.aaltonen@merikarvia.fi