Yrittäjien Kuntabarometri on käynnissä – yrittäjien ääntä kaivataan!

Suomen Yrittäjien kahden vuoden välein toteuttama Yrittäjien Kuntabarometri -kysely on nyt käynnissä. Vastausaikaa yrittäjillä on 31.3.2022 asti. Yrittäjien Kuntabarometrissa yrittäjät arvioivat oman kuntansa yrittäjämyönteisyyttä eri osa-alueilla.

Viimeksi Yrittäjien Kuntabarometri on toteutettu siis vuonna 2020. Satakunnan Yrittäjät ja alueeen paikallisyhdistykset ovat käyneet kyselyn tulokset läpi jokaisen kunnan ja kaupungin elinkeinotiimin tai vastaavan kanssa. Kahden vuoden ajan olemme nähneet ja osittain olleet mukana toteuttamassa niitä toimenpiteitä, joita kunnissa on viime kyselyn jälkeen tehty ja voimme sanoa, että Satakunnassa on tehty paljon hyviä asioita yrittäjien toimintaedellytysten eteen. Maakuntana olemme olleet kahdessa edellisessä mittauksessa sijalla kaksi ja nyt tavoitteemme on nostaa Satakunta ykköstilalle.

Tähän tarvitsemme jokaista yrittäjää ja heidän ääntänsä. Mitä kattavampi vastausmäärä, sitä paremmat ja vahvemmat työkalut saamme Satakunnan yrittäjyysmyönteisyyden kehittämiseen entisestään. Yrittäjien tavoittamiseksi toivomme myös Satakunnan kaupunkeja ja kuntia sekä muita toimijoita kannustamaan yrittäjiä vastaamaan kyselyyn. Kunnissa kannattaa nostaa esiin niitä toimenpiteitä, joita on viime kyselyn jälkeen toteutettu yrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi. Kunnat saavat kyselystä yrittäjiltään arvokasta tietoa kehittämistyöhön.

LISÄTIETOJA YRITTÄJIEN KUNTABAROMETRISTA JA VASTAUSLINKKI ⟩

Parhaiten kyselyssä menestyneet kunnat palkitaan toukokuussa Kunnallisjohdon seminaarissa Vaasassa. Silloin selviää myös se, miten pärjäsimme maakuntana.

Tehdään yhdessä Satakunnasta yhtenäinen #yrittäjyysmaakunta. 

Yrittäjyysterveisin:
Jukka Hurrila | puheenjohtaja | Satakunnan Yrittäjät
Markku Kivinen | toimitusjohtaja | Satakunnan Yrittäjät
Heikki Kaplas | järjestöpäällikkö | Satakunnan Yrittäjät