Tapahtuma on saanut myös sponsorin Ravintorenkaasta ja Karin Havupuu-uutejuomasta.
Terve ruoka -messuille on kutsuttu julkkisvieraiksi hiihtäjälegenda Juha Mieto sekä sosiaalisesta mediasta tunnetuksi tullut Jesse Pynnönen. Molemmille herroille kotimaiset ruokatuotteet ovat tärkeä osa omaa elämää ja uraa. Messuilla pääsemme kuulemaan lisää heidän mietteitään messulauantaina järjestettävässä paneelikeskustelussa, jonka juontaa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen. Panelisteina toimivat jo mainittujen julkkisvieraiden lisäksi nuori maaseutuyrittäjä, viljelijä ”isännätär” Anne-Mari Tarkkio ja kotimaisen ruuan esille tuomisesta palkittu paikallinen K-kauppias Janne Vuollo. Keskustelussa saadaan kuulla panelistien ennustuksia ja toiveita muun muassa siitä, miltä suomalaisen ruokalautanen tulee näyttämään tulevaisuudessa.

Omaa jännitystä messuille tuo kilpailuhenkeä kasvattava kokkisota, johon julkkisvieraat Jesse Pynnönen ja Juha Mieto pääsevät osallistumaan yhdessä merikarvialaisten koululaisten kanssa Maa- ja kotitalousnaisten kokkien johdolla. Janita Kylänpään ja Anna Karin luotsaamassa kokkisodassa valmistetaan nopea välipala tai lounasateria kotimaisia raaka-aineita hyödyntäen. Kuka vie voiton ja millaisella annoksella? Kisa tulee ainakin olemaan kova, se on varmaa.
Messut ovat myös saaneet mahtavan yhteistyökumppanin Siikaisista Hirvijärven kylältä, Ravintorenkaan ja Karin Havupuu-uutejuoman lähtiessä Terve ruoka -messujen sponsoriksi. Pitkät perinteet omaavaa Karin Havupuu-uutejuomaa on valmistettu jo vuodesta 1975 lähtien. Havupuu-uutejuoma on valmistettu nuorten luomumäntyjen kuoresta ja nilasta, ja elimistö saa siitä runsaasti ravinteita ja antioksidantteja.

Tapahtuman järjestelyissä tehdään mittavaa yhteistyötä MTK-Merikarvia ry:n, Merikarvian kunnan sekä lukion ja Koivuniemen Herran Farmin kanssa. Lähialueen yrittäjät ovat tarttuneet innolla mahdollisuuteen lähteä uusille messuille lukion opiskelijoiden myydessä näytteilleasettajapaikkoja. Näytteilleasettajia on messuille ilmoittautunut mukavasti, mutta vielä löytyy erikokoisia myyntipaikkoja kotimaisille tuottajille. Messut ovat myös saaneet kiitosta yrityksiltä ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta, terveellisen kotimaisen ruuan esilletuomisesta. Yhteistyö tapahtuman järjestämisestä toimijoiden välillä on sujunut erittäin hyvin, koska kaikilla on yhteinen, selkeä tavoite. Nyt ja tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää, että suomalaisen ruokakori täyttyy kotimaisista raaka-aineista.
Terve ruoka -messut järjestetään huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 2.-3.4.2022 klo 11-17 Merikarvialla Koivuniemen Herran Farmin Messunavetassa. Tapahtuman liput ovat myynnissä, osta omasi osoitteesta www.terveruokamessut.fi. Nähdään messuilla!
Lisätietoja:
Noora-Mari Iisakkala, Merikarvian kunta, puh. 044 7246365 • noora-mari.iisakkala@merikarvia.fi
Milla Ruuhikorpi, MTK-Merikarvia, puh. 050 3292140 • milla.ruuhikorpi@live.fi
Näytteilleasettajien myyntipaikat:
Marianne Hakala, puh. 044 7246440 • visit.merikarvia@merikarvia.fi