Koronatiedote 19.04.2022 – maskin käytöstä luovutaan poikkeustilanteita lukuunottamatta

Maskisuosituksesta perusopetuksessa on luovuttu jo aiemmin myös Merikarvialla ja 19.4.2022 alkaen maskisuosituksesta luovutaan myös lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa sekä kansalaisopistotoiminnassa.

Merikarvian kunta suosittaa THL:n ohjeiden mukaisesti (14.4.2022 alkaen) edelleen maskin käyttöä seuraavissa poikkeustilanteissa:

  • julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, kun hakeudutaan koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • jos on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä
  • jos tietää altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.

Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti kotona pysymistä oireiden väistymiseen saakka. Maskin käyttöä suositellaan Satakunnassa henkilökunnalle ja vierailijoille:

  • terveydenhuollon kaikissa toimipisteissä (sairaalat, terveyskeskukset, vastaanotot)
  • ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa
  • vammaispalveluiden hoitoyksiköissä
  • vanhusten laitos- ja kotihoidossa

Jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Erityisesti rokottamattomien sekä niiden, joilla on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista huolimatta, kannattaa harkita sellaisen maskin käyttöä, joka suojaa myös kantajaansa tehokkaasti (FP2/3).